Afrikka on suomalaisessa ja eurooppalaisessa keskustelussa esillä enemmän kuin koskaan. Hyvästä syystä.
Kiinan merkitys maailmantaloudessa ja politiikassa tuntuu itsestäänselvyydeltä. Näin ei vielä muutama vuosikymmen sitten ollut. Uskon, että käsityksemme ja ajatuksemme Afrikasta ja sen merkityksestä tulee seuraavien vuosikymmenten kuluessa muuttumaan vähintään yhtä radikaalisti kuin Kiinan osalta on jo tapahtunut.
Aloitetaan maantieteestä. Tasokartalla Afrikka on toki keskellä mutta väärän kokoisena. Oikeasti se on pinta-alaltaan hieman isompi kuin Venäjä, Kiina ja EU yhteensä eli reilut 30 miljoonaa neliökilometriä. Sen lisäksi, että Afrikka on suuri, se on myös monimuotoinen.
Kuva: Rajesh Jantilal / AFP / Lehtikuva
Maanosan yhdistävään Afrikan unioniin kuuluu kaikkiaan 55 valtiota. Niiden väliset rajat ovat pääosin entisten siirtomaaherrojen vetämiä. Kieliä on satoja ja kansallisvaltiot eurooppalaisessa mielessä harvinaisuuksia. Toki useimmissa maissa jokin eurooppalainen kieli – englanti, ranska tai portugali – toimii yhdyslenkkinä niin maan sisällä kuin kulttuurisiltana ympäröivään maailmaan.
Afrikka on viimeinen manner, jonka väkiluku edelleen kasvaa nopeasti. Kuutisenkymmentä vuotta sitten, jolloin useimmat Afrikan valtioista itsenäistyivät, mantereen väkiluku oli vajaa 300 miljoonaa. Nyt väkeä on jo miljardi enemmän, eli saman verran kuin Intiassa tai Kiinassa.
Vuosisadan puoliväliin mennessä väkiluvun odotetaan kasvavan 2,5 miljardiin. Vaikka hedelmällisyysluku laskisikin odotettua enemmän, nuorisoon painottuva väestörakenne ylläpitää kasvua vielä pitkään. Yhtenä seurauksena tästä on se, että globaalista työikäisen väestön kasvusta lähivuosikymmeninä yli puolet tulee tapahtumaan nimenomaan Afrikassa. Heidän työllistymisensä edellyttää satoja miljoonia uusia työpaikkoja. Ja valtavia investointeja.
Globaalissa taloudessa Afrikan merkitys on väkimäärän kasvusta huolimatta ollut varsin vaatimaton. Itsenäisyyden jälkeisinä vuosikymmeninä maanosan osuus maailman mitatusta bruttokansantuotteesta polki paikallaan samaan aikaan, kun Aasia kasvatti nopeasti merkitystään. Uuden vuosituhannen puolella kasvu on piristynyt ja nyt maanosan osuus on ostovoimakorjattuna viitisen prosenttia globaalista BKT:sta.
Kasvun moottorina on osin ollut Aasian talouskehityksen synnyttämä energian, metallien ja muiden raaka-aineiden kysynnän kasvu, mutta myös teknologinen kehitys. Esimerkiksi pankkipalveluissa Afrikassa on siirrytty suoraan mobiilimaksamiseen. Matkailun lisääntyminen on luonut lentoyhteyksiä, jotka puolestaan ovat mahdollistaneet maataloustuotteiden esimerkiksi kukkien viennin Eurooppaan.
Erot maiden välillä ovat kuitenkin suuria. Maailman köyhimmistä maista edelleen suurin osa löytyy Afrikasta. Kokonsa puolesta merkittävimmätkin toimijat, kuten Etelä-Afrikan tasavalta, Nigeria, Egypti, Algeria ja Angola näyttäytyvät maailmantaloudessa enimmäkseen energian ja perushyödykkeiden viejinä. Teollisuuden rooli on pieni ja suurin osa väestöstä elää maataloudesta ja epävirallisesta palvelusektorista. Verovaroja ei pystytä keräämään riittävästi ja julkisen sektorin osuus taloudesta ja yhteiskunnasta on huomattavan pieni kehittyneisiin maihin verrattuna.
Käytännössä kaikkien Afrikan maiden 1800–1900-lukujen historiaan kuuluu kokemus eurooppalaisesta kolonialismista. Siirtomaiden taloudet alistettiin tuottamaan raaka-aineita emämaiden teollisuudelle, jonka markkina-alueina ne myös toimivat. Vähäinen teollisuus keskittyi palvelemaan vain kotimarkkinoita.
Koulutukseen ja terveydenhoitoon ei satsattu. Paikallinen väestö jätettiin poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle. Niissäkin maissa, jotka olivat hallinnollisesti emämaitaan lähimpänä kuten Algeria, paikallinen ei-eurooppalainen väestö jäi ilman äänioikeutta. Oma lukunsa oli Etelä-Afrikan tasavalta ja siellä harjoitettu rotuerottelupolitiikka, joka päättyi vasta 1980–90-lukujen taitteessa.
Suurin osa Afrikan maista saavutti itsenäisyytensä 1950–60-luvuilla. Tilanteeseen ajauduttiin käytännössä täysin valmistautumatta sen enempää hallinnollisesti kuin taloudellisestikaan. Monissa tapauksissa koulutettua väkeä, joka olisi voinut ottaa maiden hallinnon ja talouden hoitaakseen oli aivan liian vähän. Heikko siviilivalta vaihtui helposti sotilasvaltaan ja pahimmillaan sotilasvallankaappausten kierteeseen. Demokraattisesti tapahtuneet vallanvaihdokset olivat ensimmäisinä itsenäisyyden vuosikymmeninä harvinaisia. Tilanne on viime vuosina parantunut.
Yhteiskunnissa, joissa valtion rooli on rajallinen, korostuvat perheen, sukujen ja esimerkiksi uskonnon merkitys. Sekulaarisesta pohjolasta katsoen on vaikea ymmärtää, miten suuri merkitys uskonnolla on afrikkalaisessa elämässä. Sekä kristinusko että islam kasvavat molemmat nopean väestönkasvun ja lähetystyön ansiosta. Uskonnot voivat olla myös maita jakava tekijä ja uskonnolliset ääriliikkeet konfliktien kasvualusta.
Kuva: Xinhua / Gabriel Dusabe
Afrikan maiden ulkosuhteet ovat perinteisesti suuntautuneet Eurooppaan. Viime vuosikymmeninä erityisesti kauppa- ja taloussuhteissa Kiina on noussut merkittäväksi tekijäksi Afrikassa. Se voinut näin monipuolistaa energia- ja raaka-ainelähteitään. Öljyntuotannon ja kaivosten lisäksi kiinalaiset ovat investoineet myös infrastruktuuriin: satamiin, teihin ja ratoihin. Kiinalaisyritykset ovat olleet myös valmiita työskentelemään hankalissakin olosuhteissa kaikenlaisten hallitusten ja hallitsijoiden kanssa.
Afrikka tarvitsee menestyäkseen taloutensa modernisointia ja monipuolistamista, mikä ei onnistu toimimalla vain Kiinan tai Euroopan raaka-aineaittana. Jo nyt maanosan sisäisestä kaupasta jalostettujen tuotteiden osuus on suurempi kuin maanosan ulkopuolelle suuntautuvassa viennissä. Jotta tämä trendi vahvistuisi, on vähennettävä maiden välisiä kaupan esteitä ja rakennettava suurempia afrikkalaisia sisämarkkinoita. Alueellisella tasolla esimerkiksi eteläisessä Afrikassa näin onkin jo tapahtunut.
Myönteinen ja odotuksia herättävä hanke on Afrikan vapaakauppa-alue, jota koskevan sopimuksen ovat allekirjoittaneet muutamaan poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Afrikan unionin jäsenmaat. Jo 22 maata on hyväksynyt sopimuksen ja se tulee voimaan, kunhan ne kaikki ovat tallettaneet ratifiointiasiakirjat. Tämänkin jälkeen on vielä sovittava monta teknistä yksityiskohtaa, mutta kauppapolitiikan suunta kohti vapaampaa sääntöpohjaista kauppaa näyttää Afrikassakin selvältä.
Ilmastomuutos ja sen mukanaan tuomien sään ääri-ilmiöiden vaikutukset tuntuvat pahiten hauraissa ja köyhissä maissa. Tämä tuli hyvin esiin Mosambikin hirmumyrskyn yhteydessä. Afrikan kannalta olisi toivottavaa, että ilmastomuutos pystyttäisiin pitämään mahdollisimman pienenä. Maanosan maiden mahdollisuudet vaikuttaa päästöjään leikkaamalla ovat kuitenkin vähäiset metsäkatoa lukuun ottamatta. Vastuu päästöjen leikkaamisesta on kehittyneillä ja muilla suuret päästöt omaavilla mailla. Afrikan maiden roolina on yrittää sopeutua muutokseen. Tämä tulisi huomioida kansainvälistä ilmastorahoitusta pohdittaessa.
Kuva: Lehtikuva / AFP
Euroopan unioni ja Afrikka ovat lähinaapureita, vaikka siltä ei Suomessa tuntuisikaan. Tästä syystä Euroopan unionin intressissä on Afrikan kaikinpuolinen kehitys, olipa kyse sitten taloudesta, poliittisista instituutioista, integraatiosta tai yhteiskunnista. Kaupassa avaamme markkinoitamme niin yksipuolisin myönnytyksin kuin neuvottelemalla talouskumppanuussopimuksia Afrikan maiden kanssa. Tuemme myös edellä mainittua Afrikan unionin piirissä tapahtuvaa taloudellista ja poliittista integraatiota. Afrikka tulee säilymään myös tulevalla rahoituskaudella EU:n kehitysavun tärkeimpänä kohteena.
EU:n ulkopolitiikassa ja kriisinhallinnassa Afrikka säilyy niin ikään prioriteettina. Kanssakäymistä helpottaa se, että unionilla on edustusto liki kaikissa maanosan maissa. EU ja Afrikan unioni ovat tiivistäneet kahdenvälistä yhteistyötään. Niiden välisistä huippukokouksista on tullut säännöllisiä. Ulkoministerit tapaavat seuraavan kerran Suomen puheenjohtajuuskaudella kuluvan vuoden marraskuussa.
Kuva: African Union Commission
Suomen ulkopolitiikassa Afrikan merkitys tulee niin ikään korostumaan. Tulemme tiivistämään ja vahvistamaan kahdenvälisiä poliittisia ja taloudellisia suhteitamme tärkeimpien kumppanimaidemme kanssa. Kehitysyhteistyö säilyy tärkeänä työkaluna varsinkin hauraissa ja köyhimmissä valtioissa. Kasvava kaupungistuva väestö puolestaan luo kysyntää energialle, puhtaalle vedelle, ICT-ratkaisuille ja monille muille tuotteille ja palveluille, joita Suomi voi tarjota. Opiskelijavaihdon ja muun kansalaisyhteiskuntien välisen kanssakäymisen voi myös ennustaa kasvavan.
Kirjoittaja
Valtiosihteeri Matti Anttonen on toiminut Suomen suurlähettiläänä sekä Tukholmassa että Moskovassa. Ulkoministeriön valtiosihteerinä hän on toiminut maaliskuusta 2018 asti. Anttonen on suorittanut 140. maanpuolustuskurssin.
