Asevoimien keskeisin tehtävä Suomessa on kansallinen puolustus. Suomalainen puolustusjärjestelmä rakentuu yhdeltä nurkaltaan vakaasti miesten yleisen asevelvollisuuden varaan. Kun näihin tekijöihin lisätään vahva kansallinen painotus kokonaisturvallisuuteen – yhteiskunnan kaikkien sektorien integrointi turvallisuuden tuottamiseen – sekä perustuslakiin kirjattu, kaikkia kansalaisia koskeva maanpuolustusvelvollisuus, ei ole ihme, että maanpuolustustahdosta on tullut keskeinen mielenkiinnon kohde. Sotilaallisen konfliktin syttyessä kansalaisilta toivotaan tukea sotaa koskeville poliittisille päätöksille, asevelvollisilta taistelutahtoa ja kansakunnalta yhtenäisyyttä sekä laajoja ponnisteluja ja uhrauksia Suomen puolustamiseksi. Kaikki tämä kiteytyy julkisessa keskustelussa maanpuolustustahdoksi.
Maanpuolustustahto on osa pelotetta, jonka tarkoitus on pitää Suomeen hyökkäämisen kynnys korkeana. Maanpuolustustahdon edistäminen on laissa säädetty puolustusvoimien tehtäväksi. Maanpuolustushenkeä rakennetaan monilla puolustushallinnon viestinnän ja koulutuksen keinoilla. Yhtäältä asevelvollisuusinstituutio on itsessään maanpuolustustahtoa ylläpitävä tekijä, toisaalta maanpuolustustahto voi ilmetä asevelvollisuuden kannatuksena. Tahdon ylläpitäminen on myös osa vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen toimintaa. Maanpuolustustahdon tasosta kannetaan julkisesti huolta, ja se on poliittisessa retoriikassa usein käytetty termi.
Kuva: Ruotuväki/Tommy Koponen
Mitä sitten tiedämme suomalaisten maanpuolustustahdosta? Systemaattista vertailua muihin maihin ei ole tehty, mutta osviittaa suomalaisen maanpuolustustahdon kansainvälisesti korkeasta tasosta on. Kansallisella tasolla Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) on 1970-luvulta saakka tehnyt vuosittain mielipidekyselyn ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Sen pitkäikäisimpiin kysymyksiin kuuluu kysymys ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” 1990-luvun alusta saakka vakaasti kolme neljästä suomalaisesta on vastannut tähän kysymykseen myöntävästi. Näin siitä huolimatta, että viimeisen 30 vuoden aikana turvallisuusympäristössämme on tapahtunut monenlaisia käänteitä, taloudelliset suhdanteet lamakausineen ovat vaihdelleet ja yhteiskunta on muuttunut monin tavoin. Syksyllä 2018 myönteisten vastausten osuus laski MTS:n kyselyssä merkitsevästi ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan päättymisen.
Mainittua MTS:n kysymystä on julkisuudessa pidetty maanpuolustustahdon yksiselitteisenä mittarina. Tähän liittyy kolme ongelmaa. Ensinnäkään mitään ilmiötä ei voi tutkia yhdellä kysymyksellä. Maanpuolustustahdon kaltaista moniulotteista ilmiötä, jolla on turvallisuuden kannalta keskeinen merkitys, tulee tarkastella laajemmin ja syvällisemmin. Puolustusvoimat kartoittaa jatkuvasti asevelvollisten maanpuolustustahtoa useamman kysymyksen ryppäällä, eikä asevelvollisten kohdalla laskua ole havaittu.
Toiseksi on pohdittava, ovatko aika ja maailma kysymyksen ympärillä muuttuneet niin, että kysymys nähdään tänään eri valossa kuin aiempina vuosikymmeninä? Kun kysytään aseellisesta puolustautumisesta ”jos Suomeen hyökätään”, harva ajattelee kyberhyökkäyksiä, informaatiosotaa tai hybridivaikuttamista. Se, että nämä ilmiöt korostuvat julkisuudessa ehkä liiaksikin suhteessa aseelliseen sodankäyntiin, herättää kuitenkin kysymyksen sodankuvista: millainen on todennäköinen tulevaisuuden sota, millainen sodankuva kansalaisilla on, ja millaiseen sotaan maanpuolustustahtokysymys viittaa?
Kolmanneksi, maanpuolustustahto on vain yksi tapa katsoa laajempaa ilmiötä. Käsitteenä maanpuolustustahto ohjaa vahvasti keskustelua ja käsityksiä kansalaisten ja maanpuolustuksen välisestä suhteesta, jossa maanpuolustustahto on kuitenkin vain yksi säie.
Maanpuolustuskorkeakoulun TAHTO-tutkimushanke (2017–2020) hakee uutta näkökulmaa maanpuolustustahdon tutkimukseen. Lähtökohdaksi tutkimuksessa on otettu kansalaisten maanpuolustussuhde. Miten kansalaiset asennoituvat suhteessa maanpuolustukseen, millainen luottamus heillä on puolustuskykyyn, mitkä ovat heidän tietonsa ja taitonsa maanpuolustuksen osalta? Ennen kaikkea, mikä on kansalaisten osa yhteiskunnallisessa turvallisuustyönjaossa?
Maanpuolustussuhde on osa kansalaisuutta, kansalaisten suhdetta valtioon. Maanpuolustuksen käytäntöjen ja instituutioiden, erityisesti yleisen asevelvollisuuden, on katsottu rakentavan kansallista yhtenäisyyttä, sosiaalista koheesiota ja verkostoja. Maanpuolustuksen kentässä kansalaiset asemoituvat kuitenkin eri tavoin, esimerkiksi iän ja sukupuolen perusteella kategorioihin ja ryhmiin, joiden välillä on myös valtasuhteita ja eriarvoisuutta. Maanpuolustusta, kansalaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta voidaan tutkia ja kehittää tarkastelemalla kansalaisten maanpuolustussuhdetta, jota kehystää kolme keskeistä tekijää: Ensimmäinen, eli kiinnittyminen yhteiskuntaan, nousee esiin erityisesti keskusteluissa syrjäytymisestä. Osallisuus sekä luottamus siihen, että valtio toimii oikeudenmukaisesti ja huolehtii kansalaisten eduista ovat yhteydessä toiseen tekijään, kokemukseen, että valtio on puolustamisen ja omien henkilökohtaisten uhrausten arvoinen. Kolmanneksi, maanpuolustussuhdetta värittävät keskeisesti käsitykset valtioon, yhteiskuntaan tai lähiympäristöön kohdistuvista uhkista ja siitä, miten niihin on varauduttu.
Maanpuolustussuhdetta voidaan tarkastella neljällä ulottuvuudella. Niistä ensimmäinen, maanpuolustusasenne, kuvaa suhtautumista maanpuolustukseen, puolustusvoimiin, asevelvollisuuteen ja siihen liittyvään palvelukseen sekä aseisiin, tappamiseen tai sotilaalliseen voimankäyttöön. Asenne voi vaihdella myönteisestä kielteiseen, ja asennoituminen eri asioita kohtaan voi olla erilainen. Maanpuolustussuhteessa asenne vaikuttaa esimerkiksi siihen, koetaanko asevelvollisuuteen kuuluva palvelus lain määräämänä pakkona, sosiaalisena velvollisuutena vai yksilön kokemana mahdollisuutena. Asenne voi ilmentyä myös kriittisyytenä maanpuolustusta tai sodankäyntiä kohtaan, mistä esimerkkinä on totaalikieltäytyminen.
Maanpuolustusluottamus rakentuu luottamuksesta maanpuolustuksen eri tekijöihin. Se ulottuu yksilön omasta pystyvyyden tunteesta aina kansakunnan puolustusmahdollisuuksiin erilaisissa kriiseissä. Yhteiskunnallisella tasolla siihen liittyvät myös luottamus puolustuspolitiikan hoitoon ja puolustusjärjestelmään. Luottamus rakentuu vaiheittain omien kokemusten, käsitysten ja tietämyksen kautta. Luottamusta peilataan vallitsevaan turvallisuustilanteeseen: pärjäisinkö minä ja pärjäsimmekö me, jos tämä tai tuo uhka toteutuisi?
Maanpuolustustoimijuus kuvaa kansalaisen osaa yhteiskunnallisessa turvallisuustyönjaossa: minkä paikan ja roolin kukin on saanut tai ottanut maanpuolustuksen kokonaisuudessa. Yksilöllinen ja kollektiivinen maanpuolustustoimijuus voivat vahvistaa yhteiskunnallisia normeja tai haastaa vallitsevia käytäntöjä. Maanpuolustustoimijuus voi perustua esimerkiksi velvollisuuteen, vapaaehtoisuuteen tai ammatinvalintaan. Kansalaiset voivat mukautua rooliinsa maanpuolustuksessa, pyrkiä laajentamaan sitä, tai vastaavasti purkaa ja muokata omaa rooliaan maanpuolustuksessa esimerkiksi reservistä eroamalla tai rauhanaktivismilla.
Maanpuolustusosaaminen tarkoittaa maanpuolustusta koskevia tietoja ja taitoja. Osaamista voidaan tarkastella kansalaisten tai koulutettujen sotilasjoukkojen taitojen ja toiminnan tai koetun osaamisen tason perusteella. Laajimmillaan maanpuolustusosaaminen tarkoittaa kansalaistaidon tyyppistä koko kansan maanpuolustukseen ja turvallisuuteen liittyvää taitotietoa. Kokonaisturvallisuuden puitteissa valtion ja yhteiskunnan turvallisuutta tukevaa osaamista kehitetään laajasti siviilikoulutuksessa, työelämässä ja harrastuksissa.
Maanpuolustus kuuluu kaikille, mutta ei samalla tavalla. Jokaisella on maanpuolustussuhde, joka osaltaan kertoo kansalaisen suhteesta valtioon. Julkiset keskustelut kutsuntojen avaamisesta naisille, miesten yleiseen asevelvollisuuteen liittyvistä tasa-arvohaasteista, kansalaispalvelusmalleista, kotien ja lähiyhteisöjen varautumisesta sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja sen järjestöjen toiminnasta koskevat kaikki kansalaisten roolia yhteiskunnallisessa turvallisuustyönjaossa. Jos ja kun tätä roolia halutaan kehittää, tarvitaan syvällistä ja monipuolista tietoa kansalaisten maanpuolustussuhteesta.
Kirjoitus perustuu julkaisemattomaan tieteelliseen artikkelikäsikirjoitukseen Kosonen, Jarkko & Puustinen, Alisa & Tallberg, Teemu (2019): Maanpuolustustahdosta maanpuolustussuhteeseen – siviilipalvelusvelvollisten ja reservistä eroavien kokemuksia asevelvollisuudesta ja hyvinvointivaltiosta.
Kirjoittaja
Teemu Tallberg toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa sotilassosiologian professorina. Hän johtaa maanpuolustussuhdetta tutkivaaTAHTO2-tutkimusprojektia.
