Turvallisuuspolitiikka muutoksen aikana
Venäjän sotilaallinen hyökkäys Ukrainaan on saanut Suomen ja Ruotsin arvioimaan uudelleen ja muuttamaan tähänastisia turvallisuuspoliittisia periaatteitaan. Molemmat ovat hakeneet Naton jäsenyyttä ja toivottavasti saavat sen pian, ja molemmat ovat myös toimittaneet sotatarvikkeita Ukrainan asevoimille. Sveitsi ei ole tehnyt kumpaakaan. Mikä on syynä erilaisiin lähestymistapoihin?
Venäjän hyökkäyssota on muuttanut kaikkien Euroopan maiden turvallisuus- ja puolustuspoliittista näkökulmaa. Sveitsi ei ole poikkeus. Sota patisti Sveitsin miettimään, onko Sveitsin turvallisuuspolitiikka edelleen oikealla kurssilla.
Venäjän uhka koetaan Sveitsissä todelliseksi, mutta kuitenkin vähemmän välittömäksi kuin Suomessa. Sveitsin maantieteellinen sijainti on turvallisuuspoliittisesti varsin suotuisa: sillä ei ole yhteistä rajaa Venäjän tai Valko-Venäjän kanssa, ja sitä ympäröivät Liechtensteinin ja Itävallan lisäksi Naton jäsenet, siis vakaat ja vauraat demokratiat. Kanssakäynti naapurimaiden kanssa on tiivistä, varsinkin kaupankäynnin ja palvelun saralla – mutta vähemmän tiivistä poliittisesti tai sotilaallisesti.
Sveitsiin kohdistuvien maaoperaatioiden ja lentokoneilla tai lyhyen ja keskipitkän kantaman ohjuksilla tehtävien hyökkäysten toteuttamiseksi tunkeutujan on ensin hyökättävä Natoa vastaan ja myös onnistuttava hyökkäyksessään ainakin osittain ennen kuin Sveitsi olisi uhattuna – tämä vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä. Kyberhyökkäykset tai muunlainen häirintä ovat tietysti mahdollisia, mutta tällaisten uhkien ei odoteta vaarantavan Sveitsin turvallisuutta.
Kuva: Sveitsin asevoimat / Donat Acherman
Puolueettomuuden suosio
Puolueettomuus on edelleen vahva osa Sveitsin omakuvaa, vaikka sen alkuperäiset syyt tuskin enää pätevät nykymaailmaan. Sen ansiosta Sveitsi pysyi läpi 1900-luvun yhtenäisenä valtiona eurooppalaisten valtataistelujen keskellä ja olisi muuten hyvinkin saattanut hajota.
Puolueettomuuteen liitetään myös ajatus kansainvälisten jännitteiden liennyttämisestä. Kansalaiset ajattelevat, että puolueettomuus on merkittävästi edesauttanut Sveitsin turvallisuutta ja vaurautta. Sveitsissä tosin tunnustetaan, että myös puolueeton voi ottaa selvästi kantaa, ja hallitus on näin tehnytkin – varsinkin kun kansainvälistä oikeutta rikotaan räikeästi, kuten Venäjä on tehnyt.
Ylivoimainen enemmistö tukee siitä huolimatta puolueettomuuden ydintä, eli pidättäytymistä sotilaallisesta tuesta kansainväliseen konfliktiin osallistuvalle valtiolle. Tämä kanta edellyttää myös Naton ulkopuolella pysymistä, koska se velvoittaisi yhteiseen puolustukseen. Hallitus pyrkii tosin vahvistamaan merkittävästi yhteistyötä Naton kanssa puolueettomuuslain puitteissa. Tämä oli – oman puolustuskyvyn parantamisen lisäksi – hallituksen keskeinen johtopäätös Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Vielä ei ole selvää, kuinka pitkälle menevää yhteistyötä kotimainen enemmistö kannattaa ja – mikä vielä tärkeämpää – mikä on Sveitsin lisäksi myös Naton edun mukaista. Julkinen tuki tällaiselle yhteistyölle on kasvanut: sotilaallisen yhteensopivuuden parantaminen Nato-maiden kanssa mahdollistaa syvemmän yhteistyön myös vaativissa tilanteissa, muttei edellytä sitä. Mutta myös vastustusta on: Sveitsin suurin oikeistolainen poliittinen puolue on laatinut kansanaloitteen puolueettomuuden erittäin tiukan tulkinnan kirjaamiseksi perustuslakiin. Asiasta äänestetään lähivuosina, ja ennen äänestystä siitä käydään laaja poliittinen keskustelu. Se vaikuttaa väistämättä hallituksen toimintaan puolueettomuutta koskevissa kysymyksissä.
Asevoimien järjestelmä
Sveitsin asevoimat perustuvat miliisiin, ja koostuvat siis lähes yksinomaan asevelvollisista, jotka eivät suorita asevelvollisuuttaan yhdellä pitkällä kaudella vaan useissa lyhyissä erissä. Käytännössä ei siis ole olemassa pysyviä asevoimia ilman liikekannallepanoa. Keskimääräisenä päivänä asevoimissa on noin 20 000 sotilasta, joista lähes kaikki ovat perus- tai jatkokoulutuksessa.
Tämä vaikeuttaa osallistumista kansainvälisiin harjoituksiin joukkotasolla, sillä erityisesti maavoimissa harjoituksiin lähetettäisiin vapaaehtoisia. Tämän rakenteellisen eron lisäksi asiaan vaikuttaa kahden vuosisadan perinne, jonka mukaan sveitsiläisiä joukkoja ei lähetetä operaatioihin maan ulkopuolelle. Osallistumisella YK:n mandaatilla kansainväliseen rauhanturvaamiseen on tosin laaja tuki, varsinkin Afrikassa ja Länsi-Balkanilla, missä Sveitsi osallistuu muun muassa KFOR-operaatioon. Laki kuitenkin kieltää osallistumisen rauhaan pakottamiseen tai varsinaisiin taisteluihin. Jopa Nato-jäsenyyttä kannattavien sveitsiläisten on vaikea kuvitella omien joukkojen taistelevan Itä-Euroopassa, saati sitten kauempana.
Kuva: Sveitsin asevoimat / Clemens Laub
Puolustusmenojen kasvu
Yhdellä osa-alueella Sveitsin reaktio Ukrainan sotaan on samanlainen kuin muiden Euroopan valtioiden: puolustusmenojen lisääminen. Puolustusmenojen osuus BKT:stä on ollut alhainen jo vuosia, ja ne laskivat 1990-luvulla – kuten muissakin maissa – noin 0,7 prosenttiin. Sveitsissä lukuun ei tosin sisällytetä tiettyjä menoja, jotka monissa muissa maissa luetaan puolustusmenoihin. Siksi kansainvälisessä vertailussa voidaan olettaa noin 1 prosentin osuutta.
Puolustusmenojen lisäämisestä on tehty vastikään kaksi poliittista päätöstä: ensimmäinen muutamia vuosia sitten F-35- ja Patriot-hankintojen yhteydessä (1,4 prosentin nettolisäys joka vuosi vuodesta 2021 alkaen) ja toinen Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen (1 prosentti suhteessa BKT:hen vuoteen 2030 mennessä). Monet suuret, erityisesti maavoimien asejärjestelmät on korvattava seuraavien kymmenen vuoden aikana. 36 kappaletta F-35-hävittäjiä on jo tilattu, samoin viisi Patriot-patteria. Näiden systeemien hankinta avaa uusia mahdollisuuksia kansainväliseen turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön.
Aseviennin rajoitukset
Sveitsi on tähän saakka hylännyt useiden valtioiden pyynnöt saada viedä edelleen Ukrainaan Sveitsissä valmistettuja sotatarvikkeita, joita on myyty kyseisille valtioille vuosia sitten. Sveitsin asevientiä rajoittaa kaksi tekijää. Puolueettomuuslaki ensinnäkin kieltää valtiota tukemasta kansainväliseen aseelliseen konfliktiin osallistuvaa valtioita sotilaallisesti ja toiseksi sallimasta aseiden vientiä Sveitsistä vain yhdelle sodan osapuolista (tasapuolisuuden velvoite). Tästä periaatteesta ei todennäköisesti luovuta; se on puolueettomuuden ydin ja estää Sveitsin aseviennin Ukrainaan, ainakin suoran viennin.
Toinen, helpommin muutettavissa oleva tekijä on sotatarvikelaki. Tässä laissa – jota on muutettu jo useita kertoja, viimeksi alle kaksi vuotta sitten – kielletään ylipäätään sotatarvikkeiden vienti aseellisessa konfliktissa oleviin maihin. Poissulkemisperusteita on muitakin, kuten sisällissota tai ihmisoikeuksien räikeä rikkominen, mutta tämä on Ukrainan kannalta olennaisin. Laki velvoittaa sen lisäksi valtioita, jotka tuovat aseista Sveitsistä, pidättäytymästä jälleenviemästä näitä kolmansiin maihin, kuten Ukrainaan.
Sveitsiä on viime aikoina kritisoitu nimenomaan siitä, että se ei salli tällaista jälleenvientiä pyynnöistä ja Ukrainan tilanteesta huolimatta. Puheet epäsolidaarisuudesta vaikuttavat poliittiseen keskusteluun asiasta. Eduskunnassa on tehty esityksiä lain muuttamiseksi Ukrainan tapahtumien valossa, jotta Sveitsissä tuotettujen aseiden ja ampumatarvikkeiden jälleenvienti sallittaisiin tulevaisuudessa.
Ukrainan sota on pannut alulle ennenäkemättömän julkisen keskustelun siitä, miten Sveitsin tulisi toimia puolueettomana, mutta myös solidaarisena maana sodan runtelemassa Euroopassa, ja miten se edistää parhaiten omaa ja muiden Euroopan maiden turvallisuutta – nämä kaksi ulottuvuutta liittyvät vahvasti yhteen.
Kirjoittaja
Pälvi Pulli on toiminut vuodesta 2018 alkaen Sveitsin puolustusministeriön turvallisuuspoliittisen osaston ylijohtajana. Päästyään Suomessa ylioppilaaksi hän muutti Sveitsiin opiskelemaan ja on työskennellyt puolustusministeriön lisäksi muun muassa maan poliisi- ja oikeusministeriössä sekä poliisivirastossa.
