Rauhansopimus lopetti sodan, mutta loi pysyvän kriisin

Kesällä 1991 Sarajevo oli monien muistikuvien mukaan täynnä vimmaista elämää. Vaikka kaikki merkit viittasivat siihen, että Jugoslavian väkivaltainen hajoamissota yltää Bosnian pääkaupunkiin, seka-avioliitoista ja vuosisataisesta rinnakkainelosta tunnetussa Sarajevossa epämääräisesti ajateltiin, että he ovat erityisasemassa. Vielä konfliktin jo alettua keväällä 1992 viimeisissä busseissa ennen piiritystä ulos päässeet kaupunkilaiset lähtivät kevyin kantamuksin ja arvelivat palaavansa aivan pian. 1992 kevättä kuitenkin seurasi kolme ja puoli vuotta jatkunut laajamittainen sota.

Jugoslaviaan kuului kuusi osatasavaltaa: Serbia, Kroatia, Slovenia, Bosnia ja Hertsegovina, Makedonia sekä Montenegro. Lisäksi Serbiaan kuului kaksi autonomista aluetta Kosovo ja Vojvodina. Vuosikymmeniä Jugoslaviaa johtaneen marsalkka Titon kuoleman jälkeen valta oli 1980-luvulla hajautettu osatasavaltojen kesken.

Serbian osatasavallan presidentiksi nousi 1987 Slobodan Milosevic. Historiallisena agendan julistuksena pidetään Milosevicin 1989 pitämää puhetta Kosovo Poljen taistelun 600-vuotisjuhlassa. Milosevic muistutti serbien kärsimyksistä ja uhreista korostaen suurserbia-ideologiaa.

Kun Milosevicin Serbian kanssa ei löytynyt kaikkia tyydyttävää liittovaltiomallia, Slovenia ja Kroatia irtosivat Jugoslaviasta 1991. Sloveniassa käytiin lyhyt 40 päivän sota. Suurserbialaisen ideologian kannalta Kroatia oli tärkeämpi. Kroatian itsenäisyysjulistusta seurasi väkivaltainen laajamittainen sota.

Autoja pysäköitynä kadulle, jonka varrella on luodinreikien täyttämä raunioitunut rakennus
Sodan jälkiä Mostarin etulinjassa kymmenen vuotta raunahsopimuksen jälkeen.
Kuva: Pilvi Torsti

Kroatian ja Serbian nationalismin nousun myötä Bosnia ja Hertsegovinan asema muuttui tukalaksi. Joko Bosnia jäisi osaksi serbien hallitsemaa tynkä-Jugoslaviaa tai julistautuisi itsenäiseksi, mistä olisi todennäköisesti välittömänä seurauksena konflikti.

Bosnian asema erosi muista Jugoslavian osatasavalloista siinä, että se ei ollut etnonationalistisesti jaettavissa edes alueiden tasolla. Monet mielsivät itsensä bosnialaisiksi tai jugoslaaveiksi ja etenkin kaupungeissa elettiin sekulaareissa yhteisöissä, joissa seka-avioliitot olivat tavanomaisia.

Euroopan yhteisön vaatimuksesta Bosniassa päädyttiin kansanäänestykseen itsenäistymisestä. Kannattajat voittivat selvästi, mutta valtaosa Bosnian serbeistä, noin 31 prosenttia maan väestöstä, boikotoi vaaleja. Monet kaupungeissa asuneet serbit tosin äänestivät itsenäisen Bosnian puolesta.

Toukokuussa 1992 Bosnia ja Hertsegovinan valtio hyväksyttiin YK:n jäseneksi. Samanaikaisesti Bosniaan määrättiin aseidenvientikielto jatkamaan Jugoslavialle vuotta aiemmin asetettua kieltoa.

Kävelevän miehen takana seinässä on graffiti, jossa lukee Ratko on sankari ja viereen on sapluunalla maalattu Ratkon kuva.
Sotarikoksista Haagin tuomioistuimessa tuomittua Bosnian serbiarmeijan komentajaa Ratko Mladicia sankariksi kutsuva graffiti oli maalattu rakennuksen seinään Belgradissa 9. toukokuuta 2022.
Kuva:Darko Vojinovic / AP / Lehtikuva

Kolme ja puoli vuotta jatkunutta sotaa käytiin useissa vaiheissa ja useilla rintamilla. Bosnian serbit tavoittelivat yhtenäisiä serbialueita erityisesti itäisessä Bosniassa. Bosnian kroaatit asuivat pääosin lännessä Kroatian rajan läheisyydessä ja noudattivat samankaltaista taktiikkaa kuin serbit. Bosnian armeija, jonka enemmistö muodostui Bosnian muslimiväestöstä, puolusti yhtenäistä valtiota. Vastapuolella oli ensin Jugoslavian armeija, sittemmin Bosnian serbiarmeija, joka peri Jugoslavian armeijan aseistusta eikä näin kärsinyt aseidenvientikiellosta samalla tavalla.

Sodan aineelliset tuhot ja siviilikärsimykset olivat mittavat. Reilun neljän miljoonan asukkaan väestöstä yli 100 000 menehtyi ja kaksi miljoonaa eli puolet joutui jättämään kotinsa. Noin miljoona pakeni ulkomaille.

Yksi Bosnian kriisiä luonnehtiva piirre oli läntisen maailman kyvyttömyys reagoida poliittiseen suurserbia-nationalismiin väkivaltaisen konfliktin aiheuttajana. Milosevicin Serbian systemaattinen propaganda, jota historioitsijat ovat verranneet siihen, että kaikki amerikkalaiset tv-kanavat olisivat yhtäkkiä olleet Ku Klux Klanin hallussa, sai erityisesti Bosnian serbit uskomaan, että he olivat kroaattifasistien ja fundamentalisti-jihadistien uhkaamia. Samalla länsimainen reaktio perustui pitkään näkemykseen epämääräisestä ikiaikaisesta vihasta, joka ikään kuin vääjäämättömästi johti Bosnian sisällissotaan ja kaikkein osapuolten hirmutekoihin.

Kesällä 1995 maailmaa järkyttäneet tapahtumat YK:n rauhanturvaajien silmien edessä Srebrenicassa ja Sarajevon rajut pommitukset johtivat Naton pommituksiin, jotka rakensivat edellytykset Daytonin rauhanneuvotteluille. Ensimmäiset kuvat Bosnian serbien hallinnoimista kuolemanleireistä tulivat toki julki jo kesällä 1992.

Todennäköisesti maailmanhistorian monimutkaisin rauhansopimus solmittiin Daytonissa marraskuussa 1995. Bosnia ja Hertsegovinan (BiH) valtion sisälle perustettiin kaksi itsehallinnollista osaa eli Serbitasavalta (RS) ja Bosnia ja Hertsegovinan liittovaltio (FBiH). Jälkimmäinen jakaantui edelleen kymmeneen kantoniin, joilla on laaja autonomia.

Valtiorakenne loi Bosniaan pysyvän kriisin. Se sinetöi etnisen puhdistuksen avulla muodostetun serbitasavallan. Sodan aikana etulinjojen mukaan jakautunut koulujärjestelmä jäi voimaan. Opetussuunnitelmat ja oppikirjat eivät olleet vain erillisiä, vaan jopa keskenään vihollisia. Hajanaisessa rakenteessa esimerkiksi vastuullisia opetusministereitä on laskutavasta riippuen 12–14.

Daytonin sopimuksen jälkeen emme ole nähneet aseellista konfliktia. Bosnian serbit ovat pyrkineet vahvistamaan erillisaluettaan ja viime aikoina irtisanoutuneet yhteistyöstä valtiotasolla yhä systemaattisemmin. Kansallismielisesti painottuneet puolueet ovat koko valtion tasolla pysyneet vallassa, vaikka kaupungeissa on noussut liberaaleja voimia ja uuden sukupolven puolueita. Talous ei ole missään vaiheessa lähtenyt sellaiseen kasvuun, joka olisi mahdollistanut koulutettujen bosnialaisten paluun maailmalta. Aivovuoto on päinvastoin uudelleen noussut suureksi ongelmaksi.

Mielenosoittajat kävelevät kadulla kädessään banderolli, jossa lukee "Stop the massacre in Mariupol".
Tukea ja solidaarisuutta Ukrainalle vaativa mielenosoitus marssi Sarajevon kaduilla 9. toukokuuta 2022 Venäjän juhliessa voitonpäivää.
Kuva: Elvis Barukcic / AFP / Lehtikuva

Syksyllä 2021 kansainvälisen uutiskynnyksen ylitti arvio siitä, että sodanuhka olisi palannut. Kyseessä oli 15 vuotta vallassa pysyneen Bosnian serbijohtaja Milorad Dodikin uhkailu yhteisestä armeijasta irtoamisesta. Uhkaus oli raju, mutta koviin puheisiin on totuttu. Valtaosa bosnialaisista ei tilanteeseen reagoinut.

Sen sijaan Ukrainan kriisi on nostanut Bosniassa tunteet pintaan. Helmikuun lopun kuvat Kiovan saartoyrityksestä ja korkeiden asuintalojen tuhosta olisivat voineet olla kuvia 1990-luvun Bosniasta. Paljastuvat sotarikosepäilyt ja siviilien kärsimys vahvistavat monien samaistumisen kokemusta. Samalla Bosnian serbiosissa tuetaan avoimesti Putinin hallintoa.

Selviääkö 25 vuotta kriisissä ollut mahdoton valtio? EU sitoutui aikanaan Länsi-Balkanin yhteiseen jäsenyysprosessiin. Kroatiasta tuli kuitenkin unionin jäsen 2013 ja samalla EU-raja piirtyi hankalasti Bosnian ja Kroatian välille. Ukrainan kriisin myötä uudessa tilanteessa oleva EU joutuu pohtimaan myös Länsi-Balkan-politiikkaansa eikä voi välttyä Bosnian vaikean tilanteen arvioinnilta.

Kirjoittaja

VTT, poliittisen historian dosentti Pilvi Torsti on erityisesti koulutuskysymyksiin erikoistunut tutkija, päättäjä ja yrittäjä. Hän on toiminut valtiosihteerinä kolmessa ministeriössä ja kansanedustajana. Torstin väitöskirja vuonna 2004 käsitteli Bosniaa ja historian poliittista käyttöä Bosnia ja Hertsegovinassa. Torsti on seurannut Bosnia ja Hertsegovinan vaiheita 1990-luvulta lähtien, jolloin hän työskenteli vapaaehtoisena pakolaisleireillä ja ulkomaantoimittajana. Torsti on asunut Sarajevossa useita vuosia ja puhuu alueen kieliä.

Lisää aiheesta: