Kriisit herättävät ihmiset auttamaan. Yhteiskunnallisesti vakavissa häiriötilanteissa osallisuuden, toimijuuden ja luottamuksen merkitys kasvaa. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan käynnistyttyä helmikuussa 2022 tuhannet suomalaiset ovat auttaneet järjestöjen kautta ja käynnistäneet kokonaan uusia tapoja auttaa. Ajureita ovat olleet halu toimia yksilöä suuremman asian puolesta sekä elää vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan arvot todeksi. Kansalaisyhteiskunta on näyttänyt voimansa.
Suomi on yhdistysten luvattu maa, ja yhdistykset ovat perinteisesti kiinnittyneet paikallisyhteisöihin. Suomalaisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallin mukaan järjestötoiminta lisää ihmisten tietoja, taitoja ja kriisinsietokykyä sekä rihmastoja, joita vihollisen on vaikea haavoittaa. Yhteisöt kannattelevat jäseniään, ja lähin apu on usein paras apu niin arjen murheissa kuin vakavissa kriisitilanteissakin. Paikallisella kriisinkestävyydellä on tärkeä rooli kokonaisturvallisuudessa.
Yhteiskunnallisen muutoksen maailmassa kilpailu ihmisten ajasta kovenee. Kaupungistuminen haastaa perinteistä narratiivia siitä, että järjestöt ovat läsnä jokaisessa niemessä, notkossa ja saarelmassakin. Näemme jo nyt, että kaupungeissa tulijoita vapaaehtoistoimintaan riittää, mutta siellä missä väestö harvenee, vähenevät ja ikääntyvät myös auttajat. Vapaaehtoistehtävät ovat muuttuneet viranomaisia tukevissa tehtävissä vaativampaan ja sitovampaan suuntaan. Uhkana ovat vapaaehtoistoiminnan instrumentalisointi ja auttamisen politisoituminen esimerkiksi rahoituksen kautta.
Tulevaisuus ei näytä kuitenkaan toivottomalta. Vapaaehtoiskyselyiden mukaan yhä useampi on kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta. Toiminnassa kiinnostavat yhä enemmän lyhytkestoiset tai kertaluonteiset tehtävät, joihin voi ketterästi osallistua elämäntilanteensa mukaan. Yhdistystoiminnan hallinto- tai luottamustehtävät eivät kiinnosta enää entiseen tapaan. Vapaaehtoiset kiinnittyvätkin entistä enemmän suoraan toimintaan, eivät rakenteisiin.
Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti
Suomen vahvuus kansanvälisestikin tarkasteltuna on ollut se, että koulutamme ennalta vapaaehtoisia järjestöjen ja yhdistysten kautta erilaisiin yhteiskunnan kriisinsietokykyä tukeviin tehtäviin. Viime vuosien vakavat häiriötilanteet ovat osoittaneet spontaanien vapaaehtoisten ja erilaisten tilanteiden aikana toimeen tarttuvien (emergenttien) kansalaisryhmien merkityksen. Suomen Akatemian IRWIN-hankkeen tutkijat kiteyttävät oivaltavasti nykytilanteen. Vaikka juhlapuheissa aktiivinen neljäs sektori nähdään tavoitetilana, sen tehtävänä on jää usein viranomaisten ja järjestöjen apukäsiksi. Neljännen sektorin merkitystä ei osata täysin vielä tunnistaa eikä sen potentiaalia hyödyntää järjestöjen ja viranomaisten rinnalla.
Mahdollisuuksien maailmassa digitaalisuus mahdollistaa uudenlaisen paikasta ja ajasta riippumattoman osallistumisen. On selvää, ettei verkko voi korvata paikallistason kohtaamista, mutta se voi tarjota monimuotoisempia toiminnan paikkoja yhä useammalle. Tiedämme tutkimuksista, että vapaaehtoistoimintaa ja järjestöjä seuraa joukko ihmisiä, jotka tulisivat pyynnöstä ja kannustuksesta mukaan. Nämä kiinnostuneet, mutta epävarmat vapaaehtoiset ovat usein nuoria. Nuorten mukaanpääsyssä digitaaliset alustat ja verkostot tarjoavat kiinnostavia uusia väyliä. Sitran Megatrendit 2023 -selvityksen mukaan erityisesti nuoret etsivät nopeita ja suoria vaikuttamisen tapoja. Mikroaktivismi yleistyy ja uudet aloitteet leviävät nopeasti sosiaalisessa mediassa.
Suomen Punaisen Ristin toimintaan on viimeisen vuoden aikana ilmoittautunut lähes 9 000 vapaaehtoista. Oman arvionsa mukaan he ovat kouluttamisen, toiminnan organisoinnin, digiosaamisen ja viestinnän osaajia. Ihmisten kohtaaminen on useimman vahvin osaamisalue tulevissa vapaaehtoistehtävissään. Kysyttäessä Ukrainan Punaisen Ristin pääsihteeri Maksym Dotsenkolta, mitkä ovat tärkeimmät opit kuluneen vuoden osalta, hän nostaa esille kaksi asiaa: ihmiset ja systeemin eli kyvyn hyödyntää vapaaehtoisia koordinoidussa auttamisessa. Tämä havainto vahvistaa suomalaisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallin perusajatuksen siitä, että yhteiskunnan kriisinkestokyky syntyy tulevaisuudessakin kyvystä hyödyntää koko yhteiskuntaa. Muutoskyvyn lisäksi tärkeää on kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten ja autonomian turvaaminen laaja-alaisesti lainsäädännössä, ohjauksessa ja resurssoinnissa.
Osallisuuden ja toimijuuden muutos osoittaa, että perinteisiä tapoja johtaa ja organisoida vapaaehtoistoimintaa on syytä tarkastella uudelleen. Järjestöjen roolina voikin olla muuttuminen entistä vahvemmin alustaksi uudelle toimijuudelle ja osallisuudelle. Vapaaehtoistoiminnan odotetaan vapaaehtoisten itsensäkin mukaan olevan yhä enemmän yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja ajankohtaisiin haasteisiin vastaavaa. Merkillepantavaa on, että lähes kaikki Punaisen Ristin toimintaan ilmoittautuneet ovat avoimia myös kokonaan uusille tehtäville ja toimintamuodoille. Ennakkoluulottomuutta ja muutoskykyä siis löytyy! Kysymys kuuluukin lähinnä järjestöille, viranomaisille ja systeemille, löytyykö sitä meiltä? Tavoitteena on, että jokaisella yksilöllä on tulevaisuudessa tosiasiallinen mahdollisuus tulla mukaan kriisinkestävyyttä tukevaan toimintaan. Kaikkia tarvitaan ja kaikille on tehtävä olemassa.
Kirjoittaja
Ilona Hatakka toimii Punaisen Ristin EU-toimistossa Brysselissä humanitaarisen avun ja pelastuspalvelumekanismin neuvonantajana. Hän on toiminut aikaisemmin Turvallisuuskomitean sihteeristössä varautumisen erityisasiantuntijana. Hatakka on suorittanut 242. maanpuolustuskurssin.
